Ensimmäinen Arno Forsius-palkinto infektioylilääkäri Ville Lehtiselle

27.1.2021

Päijät-Hämeen Lääkäriseura ry jakoi vastikään perustetun Arno Forsius -palkinnon ensimmäistä kertaa 27.1.2021 Päijät-Hämeen lääkäripäivän yhteydessä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (PHHYKY) infektioylilääkäri Ville Lehtiselle. Kyseessä on kunniamaininta päijäthämäläiselle lääkärille, joka on toiminut erityisen kollegiaalisesti, edistänyt lääkärin työtä ja lääkäriyttä tai tuonut esiin kollegakuntaa myönteisellä tavalla. Palkintoehdokkaita kerättiin päijäthämäläisiltä lääkäreiltä ja näistä Lehtinen erottui ehdottajien monipuolisuudessa, määrässä ja laaja-alaisissa perusteluissa.

Vuosi 2020 oli koko terveydenhuollolle valtava voimainponnistus. Ville Lehtinen on toiminut haastavissa ja jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa poikkeuksellisen hienosti ja ilman häntä maakuntamme olisi ollut kiipelissä. Selkeiden ja usein päivitettyjen infektioiden torjuntaohjeiden ja koronavirustiedotteiden ansiosta koko päijäthämäläisen lääkärikunnan on ollut helpompi toimia työssään tänä haastavana aikana. Korona-aikana Ville on toiminut alueemme järjestely- ja ohjaustoimissa sekä koronapotilaiden hoidossa erittäin merkittävänä tahona. Hän on poikkeuksellisen osaamisen lisäksi kyennyt arvioimaan eri tilanteet nopeasti mutta rauhallisesti myös isojen paineiden alla. Tiedotusvälineiden kanssa toimiminen on ollut tärkeä ja erinomaisesti sujunut osa tätä työtä.

Ville tunnetaan poikkeuksellisen taitavana ja lääketieteellisesti laaja-alaisena kollegana, jolta niin erikoislääkäreiden kuin erikoistuvien lääkäreiden on helppo pyytää ohjeita ja apua. Yksi ehdottajista perustelee, että ”Ville on yksi parhaista konsultoivista senioreista, mitä nuorella lääkärillä on ollut. Hänellä on aina aikaa tyhmillekin kysymyksille, eikä Ville ole koskaan epäasiallinen, tiuskiva tai kiireisen tuntuinen konsultaation yhteydessä.” Perusteluiden mukaan vastuun välttäminen tai tehtävien tarpeeton siirto toisille on Villelle aivan vieras asia. Ville Lehtinen on poikkeuksellisen arvostettu kollega kaikkien erikoisalojen lääkäreiden ja myös muiden ammattiryhmien parissa.

Arno Forsius -palkinto on nimetty alueen lääkärikunnan Grand Old Manin kunniaksi. Lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori Arno Forsius täyttää 92 vuotta huhtikuun 16. päivänä 2021. Hänet valittiin 20.1.2001 lääkäriseuran kolmanneksi kunniapuheenjohtajaksi. Arno Forsius on tehnyt mittavan uran päijäthämäläisen terveydenhuollon ja tutkimuksen parissa. Hän tuli vuonna 1963 sisätautien osastonlääkäriksi Lahden kaupunginsairaalaan, vuonna 1970 sisätautien ylilääkäriksi ja sairaalan johtavaksi ylilääkäriksi ja valittiin 1986 Lahden kaupungin terveystoimen johtajaksi, mitä virkaa hän hoiti eläkkeelle jäämiseensä asti, vuoteen 1992. Vuosina 1966–1976 hän toimi puheenjohtajana Lahden kaupungin terveydenhoitolautakunnassa ja vuodesta 1972 terveyslautakunnassa. Lääketieteellisen vaikuttamisen lisäksi professori Forsius kuuluu Päijät-Hämeen tutkimusseuran perustajiin.

Päijät-Hämeen lääkäripäivä on muodostettu alueen lääkärikunnan yhdistämistä varten. Lääkäreiden sisällä oli herännyt huoli terveydenhuollon tilasta ja Päijät-Hämeen lääkäriseura ry päätti 2020 tehdä jotakin rakentavaa ja uutta jatkuvien heikennysten ja huonojen uutisten vastapainoksi. Lääkäripäivä järjestettiin nyt toisen kerran keskiviikkona 27.1.2021 klo 17 – 21 virtuaalitapahtumana, johon ilmoittautui 156 alueen lääkäriä eri erikoisaloilta. Tapahtuman teema oli ”Pidä huolta!” ja se lähetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalasta. Tapahtumassa oli Arno Forsius -palkinnonjaon lisäksi lääketieteellisiä luentoja, joista avausluennon piti nuorisopsykiatri LT Teemu Rissanen aiheesta ”Resilienssi”.

Tilaisuuden kotisivut: https://www.paijathameenlaakariseura.fi/paijat-hameen-laakaripaiva-tapahtum/

Asian uutisointia muissa medioissa:


Lääkärilehti: https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/arno-forsius-palkinto-ville-lehtiselle/

Etelä-Suomen Sanomat: https://www.ess.fi/paikalliset/3462007

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän viestinä: Phhyky.fi/ajankohtaista